maanantai 3. marraskuuta 2008

Uusi rakennus ja heti vikoja!






















Alkaa se pikku hiljaa rapistumaan, että suomalainen työ on laadukasta. Tai oikeastaan työ taitaa olla laadukasta, mutta on aivan eriasia, että minkälaisista osista tai tuotteista työ on tehty.
Nyt tulee esimerkki. Käytin äitiäni torstaina 30.10.2008 avatussa hienossa uudessa kauppakeskuksessa. Mentiin käymään siellä lähinnä sen vuoksi, että näin arkiaamuna siellä ei ole kovinkaan paljon ihmisiä. Ei meillä sinne oikeastaan mitään muuta asiaa ollut kuin käydä ostamassa Kursulaisen leipomon erittäin hyvää ruisleipää ja viedä A-marketin tyhjät pullot pois. Vaikutusta oli myös sillä, että siellä sai kolmeksi tunniksi auton parkkihalliin ilmaiseksi. Nyt meillä oli äitin kanssa aikaa ja tilaa kierrellä ja kaarrella ympäri kauppakeskusta. Väkeä ei todellakaan ollut kuin kourallinen.
No, kun aikamme oltiin kierrelty, niin tuli tarve vessassa käynnille. Menin sitten ensimmäiseen vapaaseen koppiin, niin sain huomata iloisen yllätyksen. Lämmityspatteri oli alkanut vuotamaan. Lattialla oli jo sen verran suuri lätäkkö, että ei se ihan parissa tunnissa ole kerinnyt muodostua. On se jo tainnut vuotaa eilisillasta alkaen. Se kyllä näytti, etti vuotokohta oli siinä vesiputken ja patterin välisessä liitoskohdassa. Liitoskohta oli asennuttu huonosti tai tiiviste oli jo valmiiksi huono. Ajttelin on sen verran ystävällinen, että ilmoitan vuodosta, mutta lähimpien liikkeiden henkilökunta oli jo maksavista asiakkaista ylityöllistettyjä, joten ajattelin kääntyä infopisteen puoleen. Mutta HIENOA! Uudessa hienossa kauppakeskuksessa ei ollut infopistettä. Joten sitten kävin ilmoittamassa vartioille, että ilmoittavat sitten eteenpäin ongelmasta. He kyllä heti alkoivat heti soittamaan asiasta eteenpäin. Teki kyllä mieli olla niin ilkeä ja inhottava ja jättää asia kertomatta, mutta sen jälkeen se olisi saanut vuotaa ties kuinka kauan ja aiheuttaa vielä ikävän kokoisen ongelman.
Sitä myös jäin ihmettelemään, että eikö siivoushenkilökunta sen vertaa vessankoppeihin katso, että huomaisivat tallaisen ongelman. Tai onhan he voineet kopit tarkistaa eilen, mutta ongelma on vasta sen jälkeen ilmaantunut. Ja jos siivoushenkilökunta on eilen illalla poikennut vessoihin, niin he eivät ole tänä aamuna siellä menneet käymään.

Ei kommentteja: