Aloinpahan taas miettimään, että mikä on rasismia ja mikä ei. Tiedän kyllä mitä rasismi tarkoittaa, mutta nykyään erittäin moni asia tulkitaan rasismiksi. Jos joku ei tiedä mitä rasismi on, niin tässä selitys: "Rasismilla eli rotusyrjinnällä tai rotusorrolla tarkoitetaan ideologiaa tai toimintaa, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden tai väitetyn rotuluonteen erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää."
Heti tähän alkuun maininta: En ole rasisti, mutta odotan niin valtaväestön kuin vähemmistöjenkin edustajilta käytöstapoja kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan.
Kävimpähän terveyskeskuksessa hakemassa antibioottikuurin keuhkoputkentulehdukseen. Jouduin useamman minuutin odottamaan ennenkuin pääsin lääkärin vastaanotolle. Odotellessani sain seurata seuraavaa tapahtumaketjua.
Hoitajan pakeille oli pyrkimässä ulkomaalaistaustainen mies. Ennen hänen saapumistaan hoitajan pakeilla oli käynyt henkilö, jolle hoitaja sanoi: "Mene tuonne hetkeksi odottamaan, käyn hakemassa tarvikkeet tuolta." Tässä välissä tämä mies kysyi jotain hoitajalta. Hoitaja sanoi: "Odota, minulla on potilas, jonka asia täytyy hoitaa ensin." Hoitaja poistui labran puolelle. Hetken kuluttua hoitaja palaa takaisin, kylläkin ihan toisesta suunnasta kuin mihin oli poistunut. Taas tämä tummahipiäinen mies pyrki taas tämän hoitajan kannoilla hoitajanhuoneeseen. Hoitaja sanoi asiallisesti: "On edelleen potilasasia ja -toimenpide kesken. Odota vielä." Sen jälkeen mies alkoi sättimään melko kova äänisesti. Syytti hoitajaa rasistiksi ja epäili hoitajan osaamista. Hoitaja yritti välillä kertoa, että hännellä on juuri nyt toinen potilas, jonka asiat on hoidettava ensin. Vasta sen jälkeen hän voi keskustella tämän kyseisen miehen kanssa. Hoitaja pysyi kokoajan rauhallisena, vaikka mies vähän väliä korotti ääntään. Kaikesta selityksistä huolimatta mies syytti hoitajaa ulkomaalaistaustaisen syrjimisestä. Vielä jonkin aikaa mesottuaan mies poistui paikalta.
Meitä oli muutama, jotka jutteli asiasta heti tapahtuman jälkeen. Meistä kukaan ei ymmärtänyt, miten se voi olla ulkomaalaistaustaisen henkilön syrjintää, kun pyytää odottamaan, että saa edellisen kävijän asian hoidettua. Oli potilaana kuka tahansa, niin ei seuraavalla ole oikeutta ängetä samaan huoneeseen ja keskeyttää mahdollista hoitotoimenpidettä. Sen verran täytyy olla kunnioitusta toisen yksityisyyttä kohtaan. Jos ei kunnolla ymmärrä puhuttavaa kieltä, niin on sitten tultava tulkin tai tukihenkilön kanssa hoitamaan asiaansa. Eikä silloin pidä alkaa syyttämään rasistiksi, jos ei ymmärrä kaikkea puhuttua. Tultiin vähän kyynisesti siihen johtopäätökseen, jos ei halua tulla syytetyksi ulkomaalaistaustaisen syrjinnästä, niin sitten on otettava heidät valtaväestön ohi. Mutta silloinkin alkaa syrjimään toista ihmisryhmää. Kuinka suuren älämölön siitä saa aikaiseksi?
Niin, että ennenkuin alkaa syyttämään (turhaan) ketään rasismista, niin pitää miettiä omaa käytöstä. Sanonta: kohtele muita kuten tahdot muiden kohtelevan sinua, pitää todellakin paikkaansa. Jos vähemmistön edustaja on epäluuloinen ja epäilevä valtaväestön edustajaa kohtaa, ei ole siis mikään ihme, että vähemmistön edustaja voi saada vastaansa samalaista epäluuloista kohtelua. Tästäkin löytyy paljon poikkeuksia.
Kaikesta huolimatta lyhesti: Käytöstavat on otettava käyttöön. Jos ei peruskäytöstapoja edes osaa, niin voin kyllä tulla opettamaan.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
asiaa!
Lähetä kommentti