keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Hyvä ehdotus?

Olen reilut kaksi viikkoa bloggaillut täällä netissä. Ja melkein heti saan huomata, että näitä blogeja käy lukemassa jos jonkinlaisia tallaajia. Sen päätelmän ainakin tein, kun sain sähköpostiini mielenkiintoisen ehdotuksen. Viestissä ehdotettiin, että alkaisin kauppaamaan käytettyjä alushousuja. Niillä on kuulemma kysynyää ja hintaakin niillä kestää olla ihan kiitettävästi. Sähköpostinlähettäjä ainakin oli erittäin kiinnostunut ostamaan minulta käytettyjä alushousuja.

Kieltämättä, en oikein tiedä mitä olisin kyseisestä viestitstä ajatellut. Meinasin sen viestin heti deletoidan, mutta sittenkin päätin säästää sen. Eihän sitä tiedä mitä iloa siitä viestististä vielä tulee olemaan.
Ensin kyllä tuli mieleen, että It´s yäk, miten edes joku kehtaa ehdottaa jotain tuollaista. Mutta melkein samantien tuli mieleen, että on varmaan paljon ihmisiä, joilla on jonkinlainen fetissi ja osa heistä haluaa ruokkia fetissiään. Vaikka näen fetississä humaanisia piirteitä, niin siitä huolimatta en voinut välttyä iljettävän etovaa tunnetta, joka valtasi mielen, kun ajattelin jonkun miehen haistelevan ja hipelöivän alushousujani ruokkien fetissiään.
Yritin miettiä asiaa myös siltä kantilta, että esileikin js seksin (etenkin suuseksin) aikana tulee hipelöityä ja haisteltua erogeenisia alueita. Aktin aikana todennäköisesti kumpikin osapuoli tykkää ja nauttii siitä. Mutta se ei oikein tahdo mennä jakeluun, että miksi ihmeessä fetimismin (=palvonnan, kiinnostuksen ja tyydytyksen) kohteena on vaatekappale.

Noh, ei minun pienten aivojen kaikkia tarvitsekkaan aina ymmärtää. Tämän jälkeen ei varmaan tarvitse yllättyä juuri mistään. Näin on närhen munat!

Ei kommentteja: